Vapaaehtoisena viranomaisharjoituksessa

Täällä Turussa järjestettiin tällä viikolla spektaakkeli, jossa kokeiltiin poliisin, pelastuslaitoksen, sosiaalitoimen, erään ammattikorkeakoulun yksikön ja meidän vapaaehtoisten yhteistoimintaa.

Kuulostaa jännältä, eikö?

Totuus on kuitenkin hieman toisenlaista...

Kaikki varsinainen jännyys jäi ammattilaisten harteille. Swatti (vai mikä Karhukopla se nyt oli...) ja muut kriisitilanteisiin erikoistuneet yksiköt saivat pitää kaiken hauskan, kuten rynnäköidä panttivankitilanteeseen tai hoitaa haavoittuneet...

Me Vapaaehtoiset olimme sosiaalitoimen apuna huolehtimassa niistä, jotka olivat joutuneet tilanteen todistajiksi tai muuten vaan sen keskelle, mutteivät vaatineet lääkinnällistä hoitoa. Toisinsanoen olimme vastuussa evakuoinnista ja ensihuollosta.

Ensihuollon toiminnasta tai tilanteista en osaa sanoa sen enempää, kun en ollut niissä tehtävissä, mutta tohinaa ja kaaosta kuulemma riitti. Harjoitukseen osallistui nimellisesti oppilaitoksen 700 oppilasta, jotka kaikki evakuoitiin 200:a ihmistä vetävään tilaan...

Itse olin tuolla varsinaisen evakuoinnin puolella, eli Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun (Vapepa) toimissa. Meidän tehtävämme oli johdattaa ihmisiä oppilaitokselta evakuointipaikkaan, jossa sosiaalitoimi ja ensihuoltoryhmä olivat.

Ensimmäiseksi on sanottava, että vapaaehtoiset toimivat aina viranomaisten johtamana ja tukena. Toisin sanoen odotamme kunnes meitä pyydetään apuun emmekä tee mitään omin luvin. Joten odottamiseksihan se meni... Onneksi ei tarvinnut sateessa nököttää. :)

Kun sitten poliisi oli saanut panttivankitilanteen purettua ja ensihoitoyksiköt hoidettua pahimmin haavoittuneet aloitettiin muiden evakuointi. Periaatteessa evakuointi on varsin yksinkertaista: kootaan ihmiset pieniksi ryhmiksi ja ohjataan heidät oikeaan paikkaan. Onneksi tämä ei käytännössä ole aivan näin yksinkertaista.

Tässä tapauksesta tilanteen teki haastavaksi se, ettemme tienneet kuinka paljon ja kuinka nopeasti koulusta tulisi ihmisiä ulos. Lisäksi evakuointimatka oli varsin pitkä ja se piti kävellä. Tositilanteessa matkalla olisi ollut noin tuhat median edustajaa vaanimassa juttua...

Aivan kaikki ei mennyt ns. putkeen, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvin selvittiin. Kuten jokaisesta harjoituksesta tästäkin poiki kehitysideoita ja kokemuksen syvää rintaääntä.

Omista tunnoista päällimmäiseksi jäi mieleen hienoinen hämmennys. Tämä oli itselle ensimmäinen ns. suuri harjoitus ja odotuksena oli päästä tavalliseksi 'rivimieheksi'. Ikävä kyllä vapepan johtaja muisti nähneensä minut viestikoulutuksessa... "Sinähän osasit tätä virveä käyttää. Olet siis minun radistini." Niinpä huomasin saaneeni vastuulleni VirVe-puhelimen (joka on siis tarkoitettu viranomaiskäyttöön). Ja jouduin säätämään muutkin virvet oikeille puheryhmille jne. Vieläkin ihmetyttää, että viestiyhteydet ylipäätään toimivat... ;)

Päivystys, oikeus ja päivystysoikeus

Vuodenvaihteen molemmin puolin käy päivystysrintamalla aina vimmattu kuhina. "Laki ja asetukset" (siis ne järjestösisäiset) määräävät, että ensiapupäivystäjän tulee vuosittain todistaa olevansa tehtäviensä tasalla. Lisäkuhinaa synnyttää se, että sanana päivystysoikeus herättää ja on herättänyt paikoitellen mielikuvia mielipiteen-, sanan- ja uskonvapauden kaltaisesta perusoikeudesta, joka lankeaa jäsenmaksun maksamisen myötä kaikille niille, jotka ovat viimeisen vuosisadan kuluessa sattuneet harrastamaan ea-ryhmätoimintaa ja vieläpä ovat käyneet sen virallisen päivystyspalvelukurssinkin. Jokainen, joka on tutustunut siihen, mitä ea-päivystäjältä edellytetään varmaan hoksaa, ettei asia nyt ihan niinkään sentään ole. Ihan kaikista ei ole automaattisesti sulaviksi (engl. smooth) yleisöpalvelijoiksi. Ei ainakaan pelkästään niiden 18 tunnin ansiosta, jotka virallisesti erottavat Ristin ea-päivystäjän kansalaisopistossa arkipäivän kansalaistaitoja harjoittelevasta perusjampasta. Synnynnäisen päivystäjänkin täytyy syvällä sisimmässään hyväksyä ja myöntää se, että tämän harrastuksen tämä nimenomainen toimintamuoto vie väistämättä hiukan aikaa, kun pitää pysytellä kärryillä tuoreimmista käytännöistä. Eikä muutenkaan kaikkea voi oppia päivystysensiapukurssilla. On yksinkertaisesti pakko lusia määrätty määrä päivystyksiä ja ennen kaikkea nähdä ja kokea juttuja ennen kuin mikään ei enää hätkäytä. Huonolla tavalla.

Vuodenvaihteessa ovat siis vanhat päivystäjät, meidänkin osastosta, käyneet osoittamassa, että tietyt asiat hoituvat vähintään siedettävästi. Jatkuvuuden turvaksi saimme viime viikonloppuna mies- ja naisvahvuuteen yhden päivystysensiapukurssin verran lisää väkeä. Jokusen meidänkin osastoon. Hieno homma! Jotta paketti olisi järjestöstrategisesti kaikilta suunnilta siistiin kuosiin saatettu ja rusetilla kruunattu, maanantaina kyykytettiin tasapuolisuuden nimissä vielä "D- ja E-kortilliset" elikäs puoliautomaattideffalla paukuttelijat ja ensivastekoulutetut.

Nyt löytyykin piirin alueelta ja meidän osastosta iso liuta ea-aktiiveja, joiden rintapielestä löytyvään (tai siihen kohta ilmestyvään) henkilökorttiin on liimattu kuluvaa vuotta kuvaava tarra, kenties jollakin kirjaimella höystettynä. Kirjaimia tai ei, jokainen edellä mainituista hallitsee tietyt perusjutut nyt sen verran hyvin, että päivystellessä voi itse kukin tarroitetun lauman keskellä toimiessaan ottaa rennosti. Tuulettimiin ei lentele sinne kuulumatonta materiaalia.

Jos kumminkin lentää, se osataan sieltä sulavasti (engl. smoothly) poijes siivota.