Melkoinen vuosi

Blogi-rintamalla on ollut kotvasen aikaa hiljaisempaa, mutta onpa totisesti ehtinyt tapahtuakin. Vuotta on nyt jäljellä enää viikon verran ja jouluaatto kurkistelee huomisen puolella. Tässä kohtaa voi varmaankin tehdä pientä katsausta vuoteen 2009 ja erityisesti menneeseen syksyyn.

Alkuvuosi oli - kuten aiemmin jo bloggailtiin - tulvillaan monenlaista puuhaa mitalinkiillosta, vaativan etsinnän kautta aina työntäyteisiin kesäpäivystyksiin saakka. Aurajoen osaston viisivuotisjuhlavuosi jatkui loppukesällä ja syksyn mittaan perustyön merkeissä. Hätäensiapupläjäys vedettiin läpi jo toistamiseen ja aika tyytyväinen täytyy olla. Ea-ryhmässä on riittänyt sekä uusia että vanhoja kävijöitä ja meininki äityi paikoin jopa hieman kansainväliseksi. Aurajoen osasto sai kunnian jakaa ensiavun ilosanomaa myös kolmannella kotimaisella eli huonolla englannilla!

Kouluttamisroolin lisäksi olemme olleet hyödyksi myös konkreettisissa auttamistilanteissa. Kadonneen henkilön etsintätehtävät ja ruohonjuuritason kriisityö henkisen ensiavun ja materiaaliavun myötä ovat Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja Punaisen Ristin koetelluinta vahvuusaluetta. Molempien parissa nähtiin tänä vuonna myös meikäläisiä. Eksoottisemman tehtävän tarjosi paikallinen terveystoimi massarokotusjärjestelyjen yhteydessä. Punainen Risti pääsi näyttämään venymiskykynsä ja sopeutumistaitonsa eri terveysasemilla. Vuoden 2009 jälkeen voikin oikeutetusti olla ylpeä harrastuksestaan; (vapaaehtois)työstä, jolla on tarkoitus.

Ehdittiinpä tänä syksynä myös kouluttautua. Piirimme järjesti muutaman vuoden tauon jälkeen ensivastekurssin, joka saavuttikin melkoisesti kiinnostusta. Lopputuloksena piirimme vastekoulutettujen määrä nousi pariinkymmeneen. Aletaan olla sellaisissa lukemissa, että ensivastetasoisia päivystyksiä kehtaa jo myydä ilman massiivisia ennakkorekrytointeja.

Mitä 2010 tuokaan tulleessan? Kohtahan se nähdään.

Oikein hauskaa joulua ja turvallista vuodenvaihdetta!

Hätäensiapupläjäys!

Hyvää syksyä kaikille!

Ensiapuryhmän syyskausi on nyt sitten Virallisesti avattu ja ensimmäiset harjoitukset pidetty. Tästä eteenpäinhän on harjoituksia tai muuta toimintaa on vähintään kerran viikossa.

Hätäensiapupläjäys!

Aivan ensimmäiseksi vuorossa on tietysti toinen jokavuotinen Hätäensiapupläjäys.

Viime syksyn kokemuksista innostuneina ja viisastuneina päätimme järjestää hätäensiapuspektaakkelin tänäkin vuonna. Jarno on täysin vapaaehtoisesti lupautunut vetäjäksi, joten laatu on taattu.

Kuuden tiistai-illan aikana käydään läpi tajuttoman ensiapu, suuret haavat/verenvuodot ja tietysti elvytys. Painopiste on käytännön harjoittelussa, vaikka hieman teoriaakin mukana on. Koko homma kruunataan viimeisellä kerralla kun on tiedossa toimintaharjoitus.

Pläjäys on tarkoitettu kaikille. Se on täysin ilmainen eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Läsnäolopakkoakaan ei ole.

Mukaan pääset ilmaantumalla kuudelta illalla tänne tiistaina 8. syyskuuta (tai viitenä sitä seuraavana tiistaina).

Toivottavasti näemme siellä!

(Huom: Pläjäys ei ole virallinen ensiapukurssi. Emme jaa minkäänlaisia todistuksia. Mukanaolo oikeuttaa vain hauskanpitoon ja ensiaputaitojen harjoittelemiseen.)

Päivitys: Lisätty pläjäyksen alkamisaika, joka oli unohtunut pois.

Kilvoittelua

Kesäkuun alkupuolella ensiapurintamalla kilpailtiin jälleen. Tällä kertaa kisa-areenan virkaa toimitti Yyterin hiekkaranta, Porissa. Koska kyseessä olivat ensiapuryhmien SM-kisat, lavastettujen onnettomuuksien äärelle kokoontui väkeä ympäri Suomen, eri piirien parhaimmistoa eli todellisia Top Guneja.

Sekä tietty me.

Ennen kuin kukaan ryntää moittimaan tarpeettomasta itsensä mollaamisesta ja nollaamisesta, kerrottakoon, että SM-kisojen ensivastesarjan parikilpailu tuntuu hienoisen alkuinnostuksen jälkeen ajautuneen pienen taantuman kouriin. Ensivastekoulutettuja toki löytyy ympäri maan, mutta valtakunnallisten kisojen todellinen kuningasluokka eli perinteinen aikuisten joukkuesarja tuntuu vetoavan ensiapuharrastajiin parinäpertelyä enemmän. Tätä kehitystä on vaikea moittia. Joukkuekisat hyvällä porukalla ovat monille ea-juttuihin hurahtaneille varmasti ajankulua parhaasta päästä ja monelle (kenties useimmille?) juuri kavereiden kanssa hengailu on kisoissakin se ykkösjuttu.

Niinpä tänä vuonna ensivastesarjaan osallistui vaatimattomat kolme paria: yksi Lapista ja kaksi Varsinais-Suomesta. Kun vielä oma turkulais-aurajokista voimaa yhdistävä parimme ei koulutuksensa osalta täyttänyt pilkulleen sääntöihin kirjattuja kriteerejä, varsinainen kisa jäi hieman tyngäksi kahden parin väliseksi mittelöksi, mikä on tietysti sääli sekä kisaajien että järjestäjien kannalta. Isännöintivuorossa olleet satakuntalaiset olivat nimittäin nähdeet kovasti vaivaa rakentaessaan meille kolmelle kisaparille "Yytskänsä" liepeille mainion kuuden rastin kierroksen ja kisaajienkin kannalta olisi varmasti ollut mukava, jos ihan oikeaa kilvoittelua olisi saatu aikaiseksi.

Ensivastesarjassa kilpaillaan siis pareittain. Osallistujien odotetaan selviytyvän kunnialla hätätilapotilaan ensiarviosta sekä ensiavusta. Lisäjengansa suorituksiin tuovat hieman peruslaastarointia tarkemman valvonnan alla olevat menetelmät ja välineet. Elvytyksessä puoliautomaattidefibrillaattorin (juu, se laite, jolla paukautellaan sähköiskuja vimmatun painelun ja puhaltelun väliin) tulisi istua jouhevasti osaksi elvytyssuoritusta ja noin muuten lääkkeellistä happea tulisi osata käyttää oikealla tavalla ja oikeissa väleissä. Siinä missä joukkuekisoissa ajoittain painitaan 1+5:llä hengellä monipotilastilanteiden äärellä, ensivastustajat saavat oikein luvalla useasti keskittää huomiotaan harvalukuisempaan loukkaantuneiden joukkoon.

Yyterissä iloksemme oltiin rakennettu seuraavanlaisia tilanteita (in order of appearance):

1. Hengitystiepalovamma(epäily), tajuissaan + viranomaisyhteistyö

Evy-pari saapuu pelastusviranomaisten johtamaan asuntovaunupalotilanteeseen. Tehtäväksi annettiin tulipalosta pelastetun henkilön tilan arvioimen ja hoidon aloittaminen. Vastaamme konttaava henkilö paljasti olemuksellaan heti tavattaessa, mistä saattaisi olla kyse. Kova yskiminen sekä punoitus ja nokijäljet suun & sierainten ympärillä antoivat syyn epäillä hengitystiepalovammaa, joten homma pistettiin vauhdilla käyntiin. Saimme tältä rastilta hyvän startin kisakoneelle!

2. Aivoverenkierron häiriö, tajuissaan

Parkkipaikalla lainelautaansa auton katolle nostaneen surffaajan tila kirkastui sananmukaisesti heti kättelyssä, nimittäin esittäytymiskättelyssä. Potilaan puristusvoima oli hennonpuoleista ja kun vielä suupieli tavoitteli maan pintaa, oli helppo päätellä, että ainakin AVH olisi autettavamme murheena. Pientä paranneltavaa toki jäi tähänkin suoritukseen, mutta kokonaisuutena kisafiilis pysyi korkealla.

3. Puukotus vartalon alueelle, tajuton

Hotellihuoneen oviaukossa makasi siivoojan löytämä tajuton mies, jonka vartalon alueelta löytyi lopulta teräasemerkintöjä. Selustaa varmisteltiin parhaamme mukaan, mutta eipä voi kiistää sitäkään, etteikö ihan oikeassa tilanteessa olisi voinut olla vieläkin varovaisempi ja pidättyväisempi. Rasti oli monellakin tavalla opettavainen. Oli nimittäin arvokasta huomata, ettei ulkokäyttöön varattu työtakki välttämättä ole sisätiloissa enää se kaikkein mukavin työasu. Vai olisiko sittenkin ollut niin, että osa vuodatetuista hikipisaroista olisi ollut arvovaltaisen tuomariston lisäksi vähintään yhtäarvovaltaisen touhujamme tarkkailevan kouluttaja- & vastuulääkärikaartin ansiota? Niin tai näin, tämä rasti oli kiistatta sellainen, jonka olisi mielellään suorittanut vielä toistamiseenkin.

4. Putoaminen korkealta, vaihteleva tajunnantaso

Heti puukotuksen perään saavuimme toiselle rastille, joka olisi sekin ollut mielenkiintoista toistaa. Jo etukäteen olin pitänyt vammapotilaita kaikkein haastavimpina tapauksina, etenkin kaksistaan hoidettaviksi, ja noin neljästä metristä kaakeleille tömähtänyt mieshenkilö todisti epäilyt osittain todeksi. Vaikka en suoritusta mitenkään kelvottomana pitänyt, näissä jutuissa on varmasti kehitettävää. Kisaajien kiusaajina toimi rastilla käytettäväksi kerätty houkuttelevan monipuolinen välinearsenaali. Viereiseltä penkiltä löytyi niskatukea, tyhjiöpatjaa, rankalautaa, yms. laulamassa seireenilaulujaan. Onneksi (luulisin) pidimme päämme kylminä ja edes yritimme keskittyä olennaiseen. Vaikka rasti muodostikin pienen notkahduksen yleiseen tasoomme, se näytti tehneen sitä myös muille pareille.

5. Rintakipukohtaus, tajuissaan

Traumaattisen putoamisen jälkeen vastaan tuli todellinen klassikko, äkillinen rintakipukohtaus, joka sujuikin varsin mallikkaasti. Jotain pientä viilattavaa jäi edelleen, mutta rastin maksimipisteistä ei lopulta taidettu suuremmin rokottaa. Tältä rastilta kelpasikin lähteä viimeisen suorituksen pariin. Eipä muuten ollut vaikea arvata, mitä olisi luvassa...

6. Eloton potilas, löydettäessä elvytys käynnissä

Niinpä niin. Elvytys. Näiden rastien ainoa jännitysmomentti piilee yleensä siinä, että miten tähän maallikon kannalta yksikäsitteiseen tilanteeseen ollaankaan tällä kertaa ajaduttu. Kun tarina on kehitetty, hommaa runtataan läpi kaavalla, johon ei paljoa soveltamisen varaa ole jätetty. Tällä radalla tilanne starttasi päivystyspalvelutehtävänä, jossa päivystyspari löytää yleisötapahtuman majoitusalueen mökistä miehen elvyttämässä (vanhalla rytmillä) sängyllä pötköttävää kaveriaan. Herätys-hälytys-hengitys -matran jälkeen uskaltauduimme soveltamaan noin 10 sekunnin ajan, kun siirsimme parhaaksi katsomallamme tavalla elvytettävän kovalle lattialle ja riittävään avaraan työskentelytilaan. Sen jälkeen aivot nostettiin taas narikkaan ja jatkoimme tiukan protokollan mukaisesti painellen & ventiloiden sekä deffaa totellen ammattiavun odottelua.


Ratakierroksen jälkeen fiilikset olivat hyvät. Tehtävät olivat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia ja saamamme palaute rakentavaa ja perusteltua. Saipa tästä kaikesta vielä pientä lisäkipinää treenailuakin kohtaan, vaikka liekki sinällään ei koskaan ole sammumaan päässytkään. Ehkä seuraaviin SM-kisoihin haluavat joutuvat taas osallistumaan piirin karsintoihin. Toivotaan näin.

Kaislikossa suhisee tuuli...

... ja etsii vapaaehtoinen.

Kuten varmaan kaikki tietävät, täällä Turun kulmilla Raisiossa etsittiin vapun jälkeen maalta ja mereltä erästä kadonnutta henkilöä. Koska tapahtuma on saanut niin paljon julkisuutta aion käyttää sitä aasinsiltanani ja kertoa vapaaehtoisen näkökulmaa. (Huom: Tästä on sitten aivan turhaa ettiskellä henkilötietoja tai yksityiskohtia... Jos sellaisia halajat, mene lukemaan tabloideja.)

Vapepa

Monissa tiedotusvälineissä on varmaankin käytetty tuota sanaa... Mutta mitä se tarkoittaa? VApaaehtoinen PElastusPAlvelu on vapaaehtoisjärjestöistä koostuva organisaatio, joka avustaa viranomaisia erilaisissa hätätilanteissa, kuten etsinnöissä.

Mitä etsintä on?

Kuinka monelle lukijoista tuli ensimmäiseksi mieleen maastossa epämääräisesti kuljeskelevat toisilleen tuntemattomat ihmiset?

Se EI ole etsintää... Vapaaehtoisslangissa se on ettiskelyä, haeskelua, hässäköintiä, tai *voimasana* avohärdelli...

Etsintä on erittäin järjestelmällistä, rauhallista ja tarkkaa. Tarkoituksena on löytää tietyltä alueelta kaikki viisisenttistä isommat jäljet, merkit ja tavarat. Yöllä. Räntäsateessa. Viiden tunnin etsinnän jälkeen. Ylämäkeen. Pilkkopimeässä. Suomeksi sanottuna siis kaikissa olosuhteissa kaikkina aikoina.

Vapaaehtoiseksi?

Vapaaehtoiselta vaaditaan oikeastaan vain halukkuutta ja innostusta. Jos haluaa lähteä metsään niin täytyy olla vielä hyvät kengätkin. :) Vapepa kouluttaa kaikki halukkaat etsintöjen vaatimiin tehtäviin, joten minkäänlaista ennakko-osaamista tai koulutusta ei tarvita.

Kumota pitää vielä sekin harhaluulo, että etsintöihin saisi osallistua vain hyväkuntoiset aikuiset suunnistajat... Kuten niin monessa muussakin asiassa varsinaiset etsijät tarvitsevat tuekseen lukuisan joukon muita vapaaehtoisia. Kolme mielestäni tärkeintä ovat:

Viestiyhteydet: Jos ei ole mitään innostusta lähteä rämpimään rapakkoon, mutta kaikenlainen tekniikan kanssa puuhastelu on sydäntä lähellä, niin tervetuloa. Etsinnän johtaja ja Radioamatöörit keksivät kyllä varmasti jokaiselle tekemistä.

Ruoka: Etsinnästä ei tule yhtään mitään jos sitä täytyy tyhjällä vatsalla tehdä. Joten jos et enää jaksa kirmata rämeellä, mutta lihasoppaasi kehuvat kasvissyöjätkin niin olet painoasi arvokkaampi kullassa.

Omaiset: Läheisen katoaminen on aina hyvin järkyttävä tilanne. Siksi vapepalla on vapaaehtoisia tukihenkilöitä, jotka pitävät huolta omaisista, sillä kadonnut ei ole ainoa joka on hukassa. Jos osaat kuunnella ja rauhoittaa niin hommia kyllä löytyy.

Tässä oli vain pieni osa tehtävistä tai mahdollisuuksista. Kannattaa tutustua vapepaan kuuluviin järjestöihin. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Paikallinen Punaisen Ristin osastokin varmasti neuvoo ja vastaa.

Julkisuus ja Kunnia?

Jos halajat kumpaakaan älä tule mukaan.

Yleensä vapepan toiminta kuitataan näin: "Etsinnöissä poliisia avusti Vapaaehtoinen Pelastusjärjestö." Eli lyhyesti, ytimekkäästi, ja väärällä nimellä.

Viime aikoina olemme saaneet julkisuutta, koska tapahtumiin on liittynyt 'julkisuuden henkilö'. Tämä on sekä hyvä että huono asia.

Hyvää julkisuudessa on, että ihmiset saavat meistä tietoa ainakin joskus. Monesti vapaaehtoisten työ jää täysin pimentoon. Siitä tietävät vain sisäpiiriläiset, mikä on tietysti tarpeeksi. Mutta joskus julkinenkin tunnustus omasta hyvästä työstä on mukavaa.

Huonoa tämä on siksi, että julkisuus monesti on ylilyötyä. Tabloidilehdistön pääasiallisena tarkoituksena ei ole kertoa uutisia vaan myydä lehtiä. Joskus tämä johtaa tilanteisiin, joissa vaitiolovelvollinen vapaaehtoinen voi vain huutaa 'AAAAAAAArgh! Ei taas tuommoista...' Onneksi on muut etsintään osallistuneet, joiden kanssa voi purkaa tunteitaan.

Toinen huono puoli on se, että kun tavallisesti etsinnät eivät kiinnosta mediaa, ja sitten kun uutisointia onkin ylenmäärin tietyissä tapauksissa, tavallinen suomalainen saa sen kuvan, että vapepa etsii vain julkkiksia. Vapun jälkeen minulta on jo kysytty tämmöistä.

Todellisuudessa etsinnät ovat aina periaatteessa samanlaisia. Me vapepalaiset emme tee mitään eroa kadonneiden välillä. Kaikkia etsitään yhtä huolellisesti ja yhtä suurella määrällä vapaaehtoisia. Motivaationa kun ei ole julkisuus vaan auttaminen. Ikävä kyllä tämä ei useinkaan tule esiin julkisuudessa, paitsi suorissa haastatteluissa.

Ja sitten on vielä sekin, että monesti julkisuus kääntyy negatiiviseksi. Surullinen tosiasia on, että monesti etsitään pitkään, hartaasti... ja turhaan. Tämä on tietysti turhauttavaa etsijöiden kannalta, mutta johtaa lopulta myös siihen, että etsinnät lopetetaan tuloksettomina. Ja lopettamisen jälkeen alkaa tietysti arvuuttelu siitä, että 'miksei etsitty enempää?' Kun kadonnut sitten myöhemmin löytyy alkaa luonnollisesti spekulointi sillä, että 'jos olisi etsitty kauemmin niin olisi varmasti löytynyt.'

Kaikki mukaan!

Vaikka vapepan toiminnassa on aina kyseessä vakava hätätilanne, niin on se myös niitä yksinkertaisimpia tapoja auttaa muita ja tehdä vapaaehtoistyötä, jolla todellakin on merkitystä sekä itselle että muille. Lisäksi jokaiselle löytyy varmasti jotakin kiinnostavaa tekemistä, joten menkää vapepan sivuille, tutustukaa toimintaan osallistuviin järjestöihin, ja valitkaa itsellenne parhaiten sopiva toimintamuoto.

Toivottavasti näen teitä harjoituksissa, mutten koskaan tositilanteessa.

Kesä, loma ja kesäloma?

Näin toukokuun kalkkiviivoilla Suomi valmistautuu lomailemaan oikein niska kyyryssä & kaksin käsin. Harrasteet pistetään pakettiin koulujen päättymisen myötä ja kansa valmistautuu paistattelemaan juhannusloskan, heinähelteiden ja elokuun yli täysin toimetonna. Vai?

Ei suinkaan.

Tarmokas ensiapuryhmäläinen ei hukkaa hyviä ulkoilukelejä joutenoloon, vaikka ns. "kerhotoiminta" ei säännöllisesti pyörisikään. Suomen suvi pukkaa nimittäin ilmoille kymmenittäin festivaaleja, markkinoita ja muita kansantapahtumia, joilla kelpaa päivystellä ja päivystämiskuvioihin tympääntyneitäkin saatetaan hemmotella vaikkapa harjoituksilla ja leireillä.

Länsirannikko pullistelee tänä kesänä tapahtumia. Satakuntalaisella tarmolla pyöräytetään läpi Punaisen Ristin valtakunnallista nuorisotyövoimaa parhaimmillaan edustava Big Pepa jo kymmenettä kertaa. Yyterin dyyneillä mitellään ensiapuryhmien valtakunnallisesta paremmuudesta ja mikä tärkeintä, peilaillaan järjestön ensiapukoulutuksen tasoa eri piirien välillä. Ympäri valtakunnan järjestellään ensiavun harjoituskursseja (jotka myös Ea-3-kursseina tunnetaan) ja loppukesällä ryhmien johtajille tarjotaan koulutusta molemmilla kotimaisilla. Eikä lopu tekeminen päivystyspalvelunkaan parissa: on juhannusjuhlaa, musiikkifestareita sähköisestä pörinästä ynnä teollisesta kilkatuksesta, rockin & rollin kautta aina jatsailuun asti ja taitaapa joku purjelaivakin pyörähtää näillä nurkilla.

Nuokin kaikki kekkerit, kun on käynyt kokemassa, kelpaa syksymmällä palata kouluun/työmaalle. Ei ehkä ihan täysin levänneenä, mutta taatusti monenlaista jännää nähneenä ja kokeneena!


...



P.S. Järjestökouluttajan jälkikirjoitus:

Vapaaehtoisuus lukeutuu Punaisen Ristin periaatteisiin. Kesälläkin.
Edellä mainittu olkoon vain muistutuksena siitä, että tekemistä löytyy niin halutessaan ympäri vuoden. Jos takki on päässyt tyhjenemään talven mittaan, sitä ihka aitoa lomaa tulee totta kai pitää. Riippumatto selkään, ongenkoukkuun veteen, kukkapenkkiä möyhentämään, laiturille istuskelemaan. Mikä vain parhaiten juuri Sinun akkujasi lataakaan!

Ensiapukilpailu Paraisilla

Viime viikonloppuna, lauantaina 4.4. vietimme peräti kahden kisaryhmän voimin päivän Turunmaan piirin isännöimissä ensiapukilpailuissa.

Tällä kertaa osastomme sijoittui peräti mitalisijalle, ryhmä Aurajoki A tuli kolmanneksi tasaisessa kisassa. Toinen ryhmämme, Aurajoki 1 sijoittui viidenneksi. Eroa ryhmiemme välillä oli 5,5 pistettä ja parhaaseen tulokseen (Porin joukkue) 10,5 ja 16,0 pistettä. Maksimipistemäärä kisassa oli 216 jota kukaan ei saavuttanut.

Henkilökohtaisesti olin tyytyväinen rasteihin, mutta selvästi vaikeustaso olisi voinut olle korkeampikin kun erot joukkueiden välillä jäivät kovin pieniksi. Ensimmäisen ja viimeisen joukkueen välillä oli vain 35,25 pisteen ero. Erityisesti päivystysrasti jäi mieleen siitä ettei se aiheuttanut päivystysrasteille tyypillistä harmitusta. Rasti oli suorastaan järkevä eikä itsensä kanssa suuremmin ristiriidassa.

Rastit sijaitsivat kaikki keskustan tuntumassa, joten näissä kisoissa ei tarvinnut suuremmin kiirehtiä siirtymillä. Tämä oli kai enimmäkseen ihan positiivinen asia, vaikka pieni urheilullisempikin siirtymä olisi tehnyt ihan hyvää ainakin itselleni. (Edellisissä kisoissa Lemussa sitten juostiinkin ihan tosissaan joillain siirtymäväleillä aikataulun pitämiseksi.)

Rastit kierrettiin numerojärjestyksessä, joukkueet lähtivät matkaan yksi kerrallaan valmiin aikataulun mukaan.

1. Liikenneonnettomuus, sairaskohtauksen saanut autoilija ajautui kevyenliikenteen väylälle ja törmäsi pyöräilijään. Pyöräilijällä sääressä avomurtuma.
   
2. Rock-konserttipäivystys. Potilaita mm liikaa juonut, lasinsirun jalkaansa saanut, ranteensa loukannut yms.
3. Meripelastus. Kaksi kaverusta liikkunut jäällä ja joutuneet vedenvaraan rannan tuntumassa. Toinen kaveruksista oli päässyt omin avuin maalle ja toinen oli veden varassa paikalle saavuttaessa. Lisäksi kirjallinen tehtävä joka suoritettiin samanaikaisesti.
   
4. Elvytys. Ryhmä jaettiin pareihin, potilaina aikuinen, lapsi ja vauva -annet
5. Henkinen ensiapu. Aiemmin terveysongelmista kärsinyt henkilö oli ollut ulkoilemassa perheineen kun hän yhtäkkiä kaatui ja jäi tajuttomana maahan.
6. VPK:n rasti, kirjallisia tehtäviä.
7. VAPEPA:n etsintätilanne.

Tarkempi palaute rastien tuomarointilomakkeiden muodossa toivottavasti saapuu ryhmillemme pian pääsiäisen jälkeen.

Vapaaehtoisena viranomaisharjoituksessa

Täällä Turussa järjestettiin tällä viikolla spektaakkeli, jossa kokeiltiin poliisin, pelastuslaitoksen, sosiaalitoimen, erään ammattikorkeakoulun yksikön ja meidän vapaaehtoisten yhteistoimintaa.

Kuulostaa jännältä, eikö?

Totuus on kuitenkin hieman toisenlaista...

Kaikki varsinainen jännyys jäi ammattilaisten harteille. Swatti (vai mikä Karhukopla se nyt oli...) ja muut kriisitilanteisiin erikoistuneet yksiköt saivat pitää kaiken hauskan, kuten rynnäköidä panttivankitilanteeseen tai hoitaa haavoittuneet...

Me Vapaaehtoiset olimme sosiaalitoimen apuna huolehtimassa niistä, jotka olivat joutuneet tilanteen todistajiksi tai muuten vaan sen keskelle, mutteivät vaatineet lääkinnällistä hoitoa. Toisinsanoen olimme vastuussa evakuoinnista ja ensihuollosta.

Ensihuollon toiminnasta tai tilanteista en osaa sanoa sen enempää, kun en ollut niissä tehtävissä, mutta tohinaa ja kaaosta kuulemma riitti. Harjoitukseen osallistui nimellisesti oppilaitoksen 700 oppilasta, jotka kaikki evakuoitiin 200:a ihmistä vetävään tilaan...

Itse olin tuolla varsinaisen evakuoinnin puolella, eli Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun (Vapepa) toimissa. Meidän tehtävämme oli johdattaa ihmisiä oppilaitokselta evakuointipaikkaan, jossa sosiaalitoimi ja ensihuoltoryhmä olivat.

Ensimmäiseksi on sanottava, että vapaaehtoiset toimivat aina viranomaisten johtamana ja tukena. Toisin sanoen odotamme kunnes meitä pyydetään apuun emmekä tee mitään omin luvin. Joten odottamiseksihan se meni... Onneksi ei tarvinnut sateessa nököttää. :)

Kun sitten poliisi oli saanut panttivankitilanteen purettua ja ensihoitoyksiköt hoidettua pahimmin haavoittuneet aloitettiin muiden evakuointi. Periaatteessa evakuointi on varsin yksinkertaista: kootaan ihmiset pieniksi ryhmiksi ja ohjataan heidät oikeaan paikkaan. Onneksi tämä ei käytännössä ole aivan näin yksinkertaista.

Tässä tapauksesta tilanteen teki haastavaksi se, ettemme tienneet kuinka paljon ja kuinka nopeasti koulusta tulisi ihmisiä ulos. Lisäksi evakuointimatka oli varsin pitkä ja se piti kävellä. Tositilanteessa matkalla olisi ollut noin tuhat median edustajaa vaanimassa juttua...

Aivan kaikki ei mennyt ns. putkeen, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvin selvittiin. Kuten jokaisesta harjoituksesta tästäkin poiki kehitysideoita ja kokemuksen syvää rintaääntä.

Omista tunnoista päällimmäiseksi jäi mieleen hienoinen hämmennys. Tämä oli itselle ensimmäinen ns. suuri harjoitus ja odotuksena oli päästä tavalliseksi 'rivimieheksi'. Ikävä kyllä vapepan johtaja muisti nähneensä minut viestikoulutuksessa... "Sinähän osasit tätä virveä käyttää. Olet siis minun radistini." Niinpä huomasin saaneeni vastuulleni VirVe-puhelimen (joka on siis tarkoitettu viranomaiskäyttöön). Ja jouduin säätämään muutkin virvet oikeille puheryhmille jne. Vieläkin ihmetyttää, että viestiyhteydet ylipäätään toimivat... ;)

Päivystys, oikeus ja päivystysoikeus

Vuodenvaihteen molemmin puolin käy päivystysrintamalla aina vimmattu kuhina. "Laki ja asetukset" (siis ne järjestösisäiset) määräävät, että ensiapupäivystäjän tulee vuosittain todistaa olevansa tehtäviensä tasalla. Lisäkuhinaa synnyttää se, että sanana päivystysoikeus herättää ja on herättänyt paikoitellen mielikuvia mielipiteen-, sanan- ja uskonvapauden kaltaisesta perusoikeudesta, joka lankeaa jäsenmaksun maksamisen myötä kaikille niille, jotka ovat viimeisen vuosisadan kuluessa sattuneet harrastamaan ea-ryhmätoimintaa ja vieläpä ovat käyneet sen virallisen päivystyspalvelukurssinkin. Jokainen, joka on tutustunut siihen, mitä ea-päivystäjältä edellytetään varmaan hoksaa, ettei asia nyt ihan niinkään sentään ole. Ihan kaikista ei ole automaattisesti sulaviksi (engl. smooth) yleisöpalvelijoiksi. Ei ainakaan pelkästään niiden 18 tunnin ansiosta, jotka virallisesti erottavat Ristin ea-päivystäjän kansalaisopistossa arkipäivän kansalaistaitoja harjoittelevasta perusjampasta. Synnynnäisen päivystäjänkin täytyy syvällä sisimmässään hyväksyä ja myöntää se, että tämän harrastuksen tämä nimenomainen toimintamuoto vie väistämättä hiukan aikaa, kun pitää pysytellä kärryillä tuoreimmista käytännöistä. Eikä muutenkaan kaikkea voi oppia päivystysensiapukurssilla. On yksinkertaisesti pakko lusia määrätty määrä päivystyksiä ja ennen kaikkea nähdä ja kokea juttuja ennen kuin mikään ei enää hätkäytä. Huonolla tavalla.

Vuodenvaihteessa ovat siis vanhat päivystäjät, meidänkin osastosta, käyneet osoittamassa, että tietyt asiat hoituvat vähintään siedettävästi. Jatkuvuuden turvaksi saimme viime viikonloppuna mies- ja naisvahvuuteen yhden päivystysensiapukurssin verran lisää väkeä. Jokusen meidänkin osastoon. Hieno homma! Jotta paketti olisi järjestöstrategisesti kaikilta suunnilta siistiin kuosiin saatettu ja rusetilla kruunattu, maanantaina kyykytettiin tasapuolisuuden nimissä vielä "D- ja E-kortilliset" elikäs puoliautomaattideffalla paukuttelijat ja ensivastekoulutetut.

Nyt löytyykin piirin alueelta ja meidän osastosta iso liuta ea-aktiiveja, joiden rintapielestä löytyvään (tai siihen kohta ilmestyvään) henkilökorttiin on liimattu kuluvaa vuotta kuvaava tarra, kenties jollakin kirjaimella höystettynä. Kirjaimia tai ei, jokainen edellä mainituista hallitsee tietyt perusjutut nyt sen verran hyvin, että päivystellessä voi itse kukin tarroitetun lauman keskellä toimiessaan ottaa rennosti. Tuulettimiin ei lentele sinne kuulumatonta materiaalia.

Jos kumminkin lentää, se osataan sieltä sulavasti (engl. smoothly) poijes siivota.

Perjantaisession satoa

Perjantaina pari kourallista osastojen aktiiveita meiltä Aurajoesta, Ruissalosta sekä Hirvensalosta kokoonnuimme juonimaan miten kaikki olisi parempaa sekä kauniimpaa. Ehkä suurin suunnitelma on varhaisnuorisotoiminnan käynnistämisyritys, mutta myös ystävä sekä ensiapu ja jossain määrin myös valmiustoiminnan kuvioissa pyrimme jatkossa hyödyntämään yhteistyötä. Tämä taitaa nyt olla sitä synergiaa?

Varhaisnuorisotoimintaa kuulemma on Turun alueella jo pitkään suorastaan kyselty, ja näyttäisi siltä että Reddie Kids-kerho voitaisi hyvinkin saada pyörimään. Innostusta ja kiinnostusta osavastuun kantamiseen tuntui löytyvän kaikilta tätä juonittaessa paikalla olleilta (Aurajoen ja Ruissalon edustajia), mutta jonkun täytyy huolia koko homman pääorganisaattorin vastuu sitten kun käytännön toimintaa aletaan käynnistellä. Varhaisnuorisoryhmän vetäjäkoulutusta on tiettävästi tarjolla Satakunnassa kevään mittaan ja mitä useampi meidän osastoistamme paikalle pääsee sitä parempi. Itsekin harkitsen kurssille hakeutumista vakavasti vaikka haluan henkilökohtaisesti pitää oman roolini tässä operaatiossa pienenä (allekirjoittaneella on traumoja ja huonoja kokemuksia varhaisnuorisotoiminnasta muualta).

Ensiapuryhmätoiminnasta sovimme lisäävämme yhteistyötä Ruissalon kanssa ensi kaudesta alkaen jolloin saamme toivottavasti enemmän väkeä paikalle harjoituksiin, ja kontaktiverkoston sekä ryhmäiltojen väkimäärän kasvaessa enemmän ja monipuolisempaa asiaa sekä koulutusta. Myös kurssien järjestäminen jatkossa helpottuu entisestään yhteistyön syventyessä. Henkilökohtaisesti odotan tältä paljon! Tarkempaa suunnittelua varmasti seuraa kevään mittaan ja varmasti vielä loppukesästä viilauksia.

Ystävätoiminnan osalta Ruissalolaisilla tuntui olevan intoa auttaa ystäväryhmäläisiämme ystävänälityksessä, mikä onkin ollut käsittääkseni suurin ja jotakuinkin ainoa merkittävä este toiminnan "omalla painollaan" pyörimisen tiellä viime aikoina.

Tässä sekavan ajatuksen virtaa sunnuntai-iltaan... Tiistain päivystystä paremman tekemisen puutteessa odotellessa.

Promoilua - J:n tarina

Suomen Punaisen Ristin pölyttymään päässyt ohjaajajärjestelmä pyyhkäistiin tälle vuosituhannelle ja (toivon mukaan) uuteen nousuun joitakin vuosia sitten PROMO-tittelin kera. Kunnianhimoisena ajatuksena oli kouluttaa vapaaehtoistoiminnan osaajia eri toimintamuotojen tueksi ja turvaksi. Toistaiseksi promo-touhut täällä varsinaisessa Suomessa ovat soineet pikkuisen sordiinolla. Kehityksen eturintamassa ollaan Aurajoen osastossa toki silti oltu. Rivistä on jo jonkin aikaa löytynyt peräti kaksi promoa: ensiapu- ja IHL-sellaiset (international humanitarian law, humanitaarinen oikeus, "humis"). Viime viikonloppuna V-S piirin järjestämällä PROMO-koulutuksen yhteisellä osiolla lusi kaikkiaan neljä aurajokista ihmistä eli promo-kiintiö päivitettiin kerralla kolminkertaiseksi. Toki varsinainen erikoistuminen tapahtuu sitten aikanaan omilla osiollaan.

Syystä tai toisesta olin ajautunut osaksi foneettisesti yhtenäistä joukkoamme, 3 x J + 1 x I. 'Ajatunut'-sana kuvaa tilannetta hyvin sen vuoksi, että omat promo-ambitioni olivat lähinnä itsekkään uteliaat. Ensiaputoimintaa ja ohjausjuttuja on tullut tutkailtua ynnä pohdittua jo niin monesta eri vinkkelistä, että olisi tuntunut lähes rikolliselta jättää vielä tämäkin tsekkaamatta. Mitään tajunnan räjäyttävää en osannut siis odottaa, mutta siitäkin huolimatta kurssi piti pintansa. Tutut tulivat vieläkin tutuimmiksi ja vieraammat vähemmän vieraiksi. En oikeastaan edes muista Punaisen Ristin kurssia, jolla olisi ollut luvattoman tylsää. Sikäli promo-koulutuksen yhteinen osio ei ollut poikkeus. Kyllä näistä aina jotain jää käteen! Siis muutakin kuin pinssi.

Äksöniä, harjoituksissa

Alkuvuodesta on harjoiteltu vanhoille jäärille tuttuun tapaan vähintään viikottain. Kuitenkin henkilökohtainen kokemukseni on että toiminnallisuus on kokontumisissa kasvanut kaffepullan ja p-jauhannan kustannuksella. (Tämä on siis hyvä asia.)

Tähän asti on käyty läpi murtumien ja lievempienkin muljausten tuentaa, potilaan siirtämistä ja siirtämättä jättämistä eri skenarioissa, potilaan nostamista paareille, kiinnittämistä rankalautaan, tyhjiöpatjoja ja -lastoja. Varsin monipuolista settiä. Näissä harjoitteissa on kuitenkin ainakin itselleni käynyt selväksi että mahdollisiin tositilanteisiin varautuminen edellyttää vielä huomattavasti suurempaa harjoitusmäärää ainakin suurempien murtumien ja rankavammaepäilypotilaiden osalta. Tähän kuitenkin tarjoutuu mahdollisuuksia uusien varustehankintoje ja hankintasuunnitelmien myötä. Tilasimme ryhmälle oman rankalaudan vaikkei sille tosikäyttöä kovin todennäköisesti olekaan ainakaan lähivuosina tiedossa. Harjoittelu on kuitenkin hauskaa ja hyödyllistä.

Tukemisen ja siirtelyn lisäksi saimme menneenä sunnuntaina suuressa ja mahtavassa Turun uimahallissa Rehtorinpellonkadulla perehdytystä vesipelastukse perusteisiin. Opimme perusasioita toimintajärjestyksestä ja itsekin uhriksi joutumisen välttämisestä samalla uhria mahdollisimman tehokkaasti auttaen. Itselleni täysin uutena tietona tuli ilmeisesti ERC:n antama suositus hukkuneen elvytyksestä samoin ohjein kuin lapsia nykyään elvytetään. Eli aloittamalla viidellä puhalluksella. Tämä on tietysti hyvin loogista kun asiaa miettii, johtuuhan varsinaisen hukkuneen elottomuus nimenomaan hapetuksen estymisestä veden vuoksi.

Pienoinen pettymys oli tiistain kokoontumisen itsepuolustussession peruuntuminen meistä riippumattomista syistä. Tilalla oli sekavaa lätinää hypotermiasta, sillä elektroniset muistiinpanoni kirjaimellisesti kaatuivat akkuongelmiin, sekä hieman toivottavasti vähemmän sekavaa potilaiden peittelyn harjoittelua huovin ja avaruuslakanoin. Päälle sitten kahvia ja jauhantaa yleisistä ja erityisistä asioista.

Rankalaudan lisäksi jo tehdyssä varustetilauksessa tulee lautaan liittyen pääntuentavälineistö, pari säädettävää tukikauluria, lautaan hyvät "kuormaliinat", elvytysmaskeja ja vielä normaalit taittopaarit. Harjoittelulla haltuunotettavaa välinettä siis riittää halukkaille päivystäjille ja muille ryhmäläisille jatkossakin.

Ämpöliivöböl!

Kun tammikuun alkupäivinä päätettiin pysähtyä miettimään kevään ja alkaneen vuoden ohjelmistoa, nousi jostain takaraivon uumenista, epäilemättä syvälle ehdollistunut kokonaisvaltainen tuskan aistimus. L.P. oli jo taannoin opettanut sokittomuuden ja kylmän hien epätavallista, mutta mahdollista liittoa. Nyt koin samansuuntaisia juttuja ja vieläpä ihan ilman kebabia ja Hulluja Päiviä. Senpä vuoksi olikin tavaton helpotus huomata, ettei asioiden tarvitse olla hankalia. Toki pöydän äärellä istuttiin tovi, mutta yllättävänkin helposti saatiin koottua nippu toteuttamiskelpoisia ideoita ja vieläpä siroteltiin ne pitkin kevättä. Eikä missään vaiheessa ollut puhettakaan siitä, että kokoonnuttaisiin vain kahden viikon välein.

No, sittemmin tietty pakka meni hiukan uusiksi ja menee varmaan jatkossakin, kun yritetään sovittaa kaikki yhteistyökuviot samaan pakettiin, mutta eiköhän moinen meiltä onnistu.

Ensimmäisessä ryhmäillassa ihmeteltiin murtumia ja niiden tukemista (niin epätodennäköistä kuin moisten taitojen tarve ydinkeskustassa onkaan). Paikalla oli tusinan verran väkeä ja muutama vakiokävijä taisi vieläpä puuttua vahvuudesta. Vaikuttaa sangen lupaavalta.