Suomen Punaisen Ristin Aurajoen osaston ensiapuryhmä toivottaa kaikki kiinnostuneet toimintaryhmästä, pohjatiedoista ja aiemmasta kokemuksesta riippumatta tervetulleiksi tutustumaan perusensiaputaitojen mielenkiintoiseen maailmaan. Ota myös kaverit mukaan opettelemaan ensiaputaitoja!
Ensiapuiltojen tiedot:
Järjestäjä: SPR Aurajoen osaston ensiapuryhmä
Paikka: Kuuvuoren nuorisotalo, Nummenpuistokatu 2, 20540 Turku
Aika: tiistaisin klo 18.15 - 20.15, ensimmäinen kokoontuminen 6.9.2011
Syyskausi on jaettu kolmeen osaan, josta voit halutessasi poimia maukkaimmat rusinat kuin pullasta ikään:
Ensimmäisen viiden illan aikana (6.9.-4.10.) opiskellaan HÄTÄENSIAPUA, jossa opitaan ne tärkeimmät ensiaputaidot.
Heti perään tutustutaan viiden illan ajan (11.10.-8.11.) vähän pienempiä murheita ratkoviin PERUSENSIAPUTAITOIHIN.
Ennen joulutaukoa tutustutaan yhdessä konkariryhmäläisten kanssa siihen, mitä ea-juttujen harrastaminen oikein voisi olla
eli otetaan kolme askelta (15.-29.11.) KOHTI ENSIAPURYHMÄÄ.
Jos olet taas olet kiinnostunut suorittamaan oikean ensiapukurssin alusta loppuun ja oppimaan tärkeitä ensiaputaitoja, saavu sitä suuremmalla syyllä paikalle ensi tiistaina. Ahkerilla kävijöillä on mahdollisuus saada kurssikokonaisuus kasaan ryhmäiltojen myötä.
Kysy lisätietoja: ea@spr-aurajoki.fi tai käy kurkkimassa www-sivuja: http://spr-aurajoki.fi/ea !
maanantai 5. syyskuuta 2011
lauantai 12. helmikuuta 2011
Tiukkaa tekemistä harjoituksissa, kentällä ja vihdoin myös blogissa
Lähes vuosi on kulunut edellisestä blogin päivityksestä ja paljon on tapahtunut. Edellinen kirjoitus käsitteli ensimmäistä perinteistä pohjamuta -ensiapuleiriä joka osoittautui menestykseksi. Leirillä korostuivat etsintäkoulutuksen ja ensiapuharjoittelun lisäksi avannosta pelastaminen ja rento yhdessäolo mm saunan ja edellämainitun avannon yhdistelmää hyödyntäen.
Onnistumisesta luonnollisesti seurasi heti ahkeraa uuden leirin suunnittelua. Paikaksi päätettiin leirikeskus Ahtela (Sauvo) ja ajankohdaksi 25-27.2.2011. Ilmoittaudu!
Muuten mennyt vuosi sisälsi huomattavan määrän erilaisia harjoituksia ja tapahtumapäivystyksiä. Aurajoen ensiapuryhmän vapaaehtoisia osallistui mm Myrskytuuli-valmiusharjoituksen eri osioihin, Liiku ry:n Kesis-leirin ensiapujärjestelyihin, Ruisrockin ensiaputoimintoihin, Palveluvene Caritaksen miehistönä saaristoensivastetoimintaan ja moneen muuhun tilaisuuteen tai tapahtumaan.Syksyllä pidimme taas kerran perinteisen Hätäensiapupläjäyksen ja nyt keväällä kokeilemme uutta, potentiaalisesti legendaarista, Kertapläjäystä jonka tarkoituksena on kiteyttee tarpeellisin henkeä pelastava ensiapu yhteen iltaan. Kertapläjäykseen osallistumista vakavasti harkitsevia pyydetään ilmoittautumaan kahvitarjoilun oikean mitoituksen varmistamiseksi. Tilaisuus on maksuton.
lauantai 27. helmikuuta 2010
Pohjamudasta ponnistaen!
Ties kuinka monta kertaa siirretty/peruttu ea-ryhmän leiri on vihdoin ja viimein totta. Turun Hirvensalon perukoilla kokoontunut lössi aloittaa leiriperinteen luomisen ns. pohjamudista. Siitä leirille nimi 'Pohjamuta 2010'.
Perjantai-iltana startattiin turkulaisittain hämmentävän lumenpaljouden keskellä. Kamppeiden roudaaminen vei oman aikansa ja pienimuotoinen etsintäosio saatiin jotenkuten hanskattua ennen saunaa ja yöpuulle heittäytymistä.
Lauantain ohjelmaan oli varattu luonnonvoimien koettelua. Tavoitteena oli koetella luonnonvoimia ja erityisesti heikkoja jäitä. Lopputuloksena luonnonvoimat koettelivat meitä. Jää oli kaikkea muuta kuin heikkoa ja sitä riitti. Asianmukaisilla varusteilla reikä kuitenkin saatiin aikaiseksi ja avannosta nostetuista jääpaasista konstruoitiin Kiasman haastava tilataideteos viereltä kulkeneen ladun iloksi. Ja vähän turvaksikin.
Avantospektaakkeli aloitettiin kaverin auttamisella. Uhri hinattiin ylös kerran jos toisenkin ja vaihtelevilla tavoilla. Loppuhuipennuksena muutama leiriläinen otti tuntumaa kylmään veteen ilman kuivapukuja tai muutakaan erikoiskalustoa.
Hinku päästä (harjoitusmielessä ja turvallisesti) oikeasti heikoille jäille jäi kytemään takaraivoon.
Tässä ollaan nyt.
Edessä on vielä asiantuntijaluento, MoPo-harjoittelua ja sunnuntaiaamun apinarata. Ollaan jännän äärellä!
Ai, MoPo? Monipotilastilanne
Apinarata? Niitä temppuja, joita apinakin oppii ja jotka tunnollinen ensiapuryhmäläinen pyrkii vielä ymmärtämäänkin niin, ettei homma leviä kikkailuksi.
Perjantai-iltana startattiin turkulaisittain hämmentävän lumenpaljouden keskellä. Kamppeiden roudaaminen vei oman aikansa ja pienimuotoinen etsintäosio saatiin jotenkuten hanskattua ennen saunaa ja yöpuulle heittäytymistä.
Lauantain ohjelmaan oli varattu luonnonvoimien koettelua. Tavoitteena oli koetella luonnonvoimia ja erityisesti heikkoja jäitä. Lopputuloksena luonnonvoimat koettelivat meitä. Jää oli kaikkea muuta kuin heikkoa ja sitä riitti. Asianmukaisilla varusteilla reikä kuitenkin saatiin aikaiseksi ja avannosta nostetuista jääpaasista konstruoitiin Kiasman haastava tilataideteos viereltä kulkeneen ladun iloksi. Ja vähän turvaksikin.
Avantospektaakkeli aloitettiin kaverin auttamisella. Uhri hinattiin ylös kerran jos toisenkin ja vaihtelevilla tavoilla. Loppuhuipennuksena muutama leiriläinen otti tuntumaa kylmään veteen ilman kuivapukuja tai muutakaan erikoiskalustoa.
Hinku päästä (harjoitusmielessä ja turvallisesti) oikeasti heikoille jäille jäi kytemään takaraivoon.
Tässä ollaan nyt.
Edessä on vielä asiantuntijaluento, MoPo-harjoittelua ja sunnuntaiaamun apinarata. Ollaan jännän äärellä!
Ai, MoPo? Monipotilastilanne
Apinarata? Niitä temppuja, joita apinakin oppii ja jotka tunnollinen ensiapuryhmäläinen pyrkii vielä ymmärtämäänkin niin, ettei homma leviä kikkailuksi.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Melkoinen vuosi
Blogi-rintamalla on ollut kotvasen aikaa hiljaisempaa, mutta onpa totisesti ehtinyt tapahtuakin. Vuotta on nyt jäljellä enää viikon verran ja jouluaatto kurkistelee huomisen puolella. Tässä kohtaa voi varmaankin tehdä pientä katsausta vuoteen 2009 ja erityisesti menneeseen syksyyn.
Alkuvuosi oli - kuten aiemmin jo bloggailtiin - tulvillaan monenlaista puuhaa mitalinkiillosta, vaativan etsinnän kautta aina työntäyteisiin kesäpäivystyksiin saakka. Aurajoen osaston viisivuotisjuhlavuosi jatkui loppukesällä ja syksyn mittaan perustyön merkeissä. Hätäensiapupläjäys vedettiin läpi jo toistamiseen ja aika tyytyväinen täytyy olla. Ea-ryhmässä on riittänyt sekä uusia että vanhoja kävijöitä ja meininki äityi paikoin jopa hieman kansainväliseksi. Aurajoen osasto sai kunnian jakaa ensiavun ilosanomaa myös kolmannella kotimaisella eli huonolla englannilla!
Kouluttamisroolin lisäksi olemme olleet hyödyksi myös konkreettisissa auttamistilanteissa. Kadonneen henkilön etsintätehtävät ja ruohonjuuritason kriisityö henkisen ensiavun ja materiaaliavun myötä ovat Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja Punaisen Ristin koetelluinta vahvuusaluetta. Molempien parissa nähtiin tänä vuonna myös meikäläisiä. Eksoottisemman tehtävän tarjosi paikallinen terveystoimi massarokotusjärjestelyjen yhteydessä. Punainen Risti pääsi näyttämään venymiskykynsä ja sopeutumistaitonsa eri terveysasemilla. Vuoden 2009 jälkeen voikin oikeutetusti olla ylpeä harrastuksestaan; (vapaaehtois)työstä, jolla on tarkoitus.
Ehdittiinpä tänä syksynä myös kouluttautua. Piirimme järjesti muutaman vuoden tauon jälkeen ensivastekurssin, joka saavuttikin melkoisesti kiinnostusta. Lopputuloksena piirimme vastekoulutettujen määrä nousi pariinkymmeneen. Aletaan olla sellaisissa lukemissa, että ensivastetasoisia päivystyksiä kehtaa jo myydä ilman massiivisia ennakkorekrytointeja.
Mitä 2010 tuokaan tulleessan? Kohtahan se nähdään.
Oikein hauskaa joulua ja turvallista vuodenvaihdetta!
Alkuvuosi oli - kuten aiemmin jo bloggailtiin - tulvillaan monenlaista puuhaa mitalinkiillosta, vaativan etsinnän kautta aina työntäyteisiin kesäpäivystyksiin saakka. Aurajoen osaston viisivuotisjuhlavuosi jatkui loppukesällä ja syksyn mittaan perustyön merkeissä. Hätäensiapupläjäys vedettiin läpi jo toistamiseen ja aika tyytyväinen täytyy olla. Ea-ryhmässä on riittänyt sekä uusia että vanhoja kävijöitä ja meininki äityi paikoin jopa hieman kansainväliseksi. Aurajoen osasto sai kunnian jakaa ensiavun ilosanomaa myös kolmannella kotimaisella eli huonolla englannilla!
Kouluttamisroolin lisäksi olemme olleet hyödyksi myös konkreettisissa auttamistilanteissa. Kadonneen henkilön etsintätehtävät ja ruohonjuuritason kriisityö henkisen ensiavun ja materiaaliavun myötä ovat Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ja Punaisen Ristin koetelluinta vahvuusaluetta. Molempien parissa nähtiin tänä vuonna myös meikäläisiä. Eksoottisemman tehtävän tarjosi paikallinen terveystoimi massarokotusjärjestelyjen yhteydessä. Punainen Risti pääsi näyttämään venymiskykynsä ja sopeutumistaitonsa eri terveysasemilla. Vuoden 2009 jälkeen voikin oikeutetusti olla ylpeä harrastuksestaan; (vapaaehtois)työstä, jolla on tarkoitus.
Ehdittiinpä tänä syksynä myös kouluttautua. Piirimme järjesti muutaman vuoden tauon jälkeen ensivastekurssin, joka saavuttikin melkoisesti kiinnostusta. Lopputuloksena piirimme vastekoulutettujen määrä nousi pariinkymmeneen. Aletaan olla sellaisissa lukemissa, että ensivastetasoisia päivystyksiä kehtaa jo myydä ilman massiivisia ennakkorekrytointeja.
Mitä 2010 tuokaan tulleessan? Kohtahan se nähdään.
Oikein hauskaa joulua ja turvallista vuodenvaihdetta!
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Hätäensiapupläjäys!
Hyvää syksyä kaikille!
Ensiapuryhmän syyskausi on nyt sitten Virallisesti avattu ja ensimmäiset harjoitukset pidetty. Tästä eteenpäinhän on harjoituksia tai muuta toimintaa on vähintään kerran viikossa.
Hätäensiapupläjäys!
Aivan ensimmäiseksi vuorossa on tietysti toinen jokavuotinen Hätäensiapupläjäys.
Viime syksyn kokemuksista innostuneina ja viisastuneina päätimme järjestää hätäensiapuspektaakkelin tänäkin vuonna. Jarno on täysin vapaaehtoisesti lupautunut vetäjäksi, joten laatu on taattu.
Kuuden tiistai-illan aikana käydään läpi tajuttoman ensiapu, suuret haavat/verenvuodot ja tietysti elvytys. Painopiste on käytännön harjoittelussa, vaikka hieman teoriaakin mukana on. Koko homma kruunataan viimeisellä kerralla kun on tiedossa toimintaharjoitus.
Pläjäys on tarkoitettu kaikille. Se on täysin ilmainen eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Läsnäolopakkoakaan ei ole.
Mukaan pääset ilmaantumalla kuudelta illalla tänne tiistaina 8. syyskuuta (tai viitenä sitä seuraavana tiistaina).
Toivottavasti näemme siellä!
(Huom: Pläjäys ei ole virallinen ensiapukurssi. Emme jaa minkäänlaisia todistuksia. Mukanaolo oikeuttaa vain hauskanpitoon ja ensiaputaitojen harjoittelemiseen.)
Päivitys: Lisätty pläjäyksen alkamisaika, joka oli unohtunut pois.
Ensiapuryhmän syyskausi on nyt sitten Virallisesti avattu ja ensimmäiset harjoitukset pidetty. Tästä eteenpäinhän on harjoituksia tai muuta toimintaa on vähintään kerran viikossa.
Hätäensiapupläjäys!
Aivan ensimmäiseksi vuorossa on tietysti toinen jokavuotinen Hätäensiapupläjäys.
Viime syksyn kokemuksista innostuneina ja viisastuneina päätimme järjestää hätäensiapuspektaakkelin tänäkin vuonna. Jarno on täysin vapaaehtoisesti lupautunut vetäjäksi, joten laatu on taattu.
Kuuden tiistai-illan aikana käydään läpi tajuttoman ensiapu, suuret haavat/verenvuodot ja tietysti elvytys. Painopiste on käytännön harjoittelussa, vaikka hieman teoriaakin mukana on. Koko homma kruunataan viimeisellä kerralla kun on tiedossa toimintaharjoitus.
Pläjäys on tarkoitettu kaikille. Se on täysin ilmainen eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Läsnäolopakkoakaan ei ole.
Mukaan pääset ilmaantumalla kuudelta illalla tänne tiistaina 8. syyskuuta (tai viitenä sitä seuraavana tiistaina).
Toivottavasti näemme siellä!
(Huom: Pläjäys ei ole virallinen ensiapukurssi. Emme jaa minkäänlaisia todistuksia. Mukanaolo oikeuttaa vain hauskanpitoon ja ensiaputaitojen harjoittelemiseen.)
Päivitys: Lisätty pläjäyksen alkamisaika, joka oli unohtunut pois.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Kilvoittelua
Kesäkuun alkupuolella ensiapurintamalla kilpailtiin jälleen. Tällä kertaa kisa-areenan virkaa toimitti Yyterin hiekkaranta, Porissa. Koska kyseessä olivat ensiapuryhmien SM-kisat, lavastettujen onnettomuuksien äärelle kokoontui väkeä ympäri Suomen, eri piirien parhaimmistoa eli todellisia Top Guneja.
Sekä tietty me.
Ennen kuin kukaan ryntää moittimaan tarpeettomasta itsensä mollaamisesta ja nollaamisesta, kerrottakoon, että SM-kisojen ensivastesarjan parikilpailu tuntuu hienoisen alkuinnostuksen jälkeen ajautuneen pienen taantuman kouriin. Ensivastekoulutettuja toki löytyy ympäri maan, mutta valtakunnallisten kisojen todellinen kuningasluokka eli perinteinen aikuisten joukkuesarja tuntuu vetoavan ensiapuharrastajiin parinäpertelyä enemmän. Tätä kehitystä on vaikea moittia. Joukkuekisat hyvällä porukalla ovat monille ea-juttuihin hurahtaneille varmasti ajankulua parhaasta päästä ja monelle (kenties useimmille?) juuri kavereiden kanssa hengailu on kisoissakin se ykkösjuttu.
Niinpä tänä vuonna ensivastesarjaan osallistui vaatimattomat kolme paria: yksi Lapista ja kaksi Varsinais-Suomesta. Kun vielä oma turkulais-aurajokista voimaa yhdistävä parimme ei koulutuksensa osalta täyttänyt pilkulleen sääntöihin kirjattuja kriteerejä, varsinainen kisa jäi hieman tyngäksi kahden parin väliseksi mittelöksi, mikä on tietysti sääli sekä kisaajien että järjestäjien kannalta. Isännöintivuorossa olleet satakuntalaiset olivat nimittäin nähdeet kovasti vaivaa rakentaessaan meille kolmelle kisaparille "Yytskänsä" liepeille mainion kuuden rastin kierroksen ja kisaajienkin kannalta olisi varmasti ollut mukava, jos ihan oikeaa kilvoittelua olisi saatu aikaiseksi.
Ensivastesarjassa kilpaillaan siis pareittain. Osallistujien odotetaan selviytyvän kunnialla hätätilapotilaan ensiarviosta sekä ensiavusta. Lisäjengansa suorituksiin tuovat hieman peruslaastarointia tarkemman valvonnan alla olevat menetelmät ja välineet. Elvytyksessä puoliautomaattidefibrillaattorin (juu, se laite, jolla paukautellaan sähköiskuja vimmatun painelun ja puhaltelun väliin) tulisi istua jouhevasti osaksi elvytyssuoritusta ja noin muuten lääkkeellistä happea tulisi osata käyttää oikealla tavalla ja oikeissa väleissä. Siinä missä joukkuekisoissa ajoittain painitaan 1+5:llä hengellä monipotilastilanteiden äärellä, ensivastustajat saavat oikein luvalla useasti keskittää huomiotaan harvalukuisempaan loukkaantuneiden joukkoon.
Yyterissä iloksemme oltiin rakennettu seuraavanlaisia tilanteita (in order of appearance):
1. Hengitystiepalovamma(epäily), tajuissaan + viranomaisyhteistyö
Evy-pari saapuu pelastusviranomaisten johtamaan asuntovaunupalotilanteeseen. Tehtäväksi annettiin tulipalosta pelastetun henkilön tilan arvioimen ja hoidon aloittaminen. Vastaamme konttaava henkilö paljasti olemuksellaan heti tavattaessa, mistä saattaisi olla kyse. Kova yskiminen sekä punoitus ja nokijäljet suun & sierainten ympärillä antoivat syyn epäillä hengitystiepalovammaa, joten homma pistettiin vauhdilla käyntiin. Saimme tältä rastilta hyvän startin kisakoneelle!
2. Aivoverenkierron häiriö, tajuissaan
Parkkipaikalla lainelautaansa auton katolle nostaneen surffaajan tila kirkastui sananmukaisesti heti kättelyssä, nimittäin esittäytymiskättelyssä. Potilaan puristusvoima oli hennonpuoleista ja kun vielä suupieli tavoitteli maan pintaa, oli helppo päätellä, että ainakin AVH olisi autettavamme murheena. Pientä paranneltavaa toki jäi tähänkin suoritukseen, mutta kokonaisuutena kisafiilis pysyi korkealla.
3. Puukotus vartalon alueelle, tajuton
Hotellihuoneen oviaukossa makasi siivoojan löytämä tajuton mies, jonka vartalon alueelta löytyi lopulta teräasemerkintöjä. Selustaa varmisteltiin parhaamme mukaan, mutta eipä voi kiistää sitäkään, etteikö ihan oikeassa tilanteessa olisi voinut olla vieläkin varovaisempi ja pidättyväisempi. Rasti oli monellakin tavalla opettavainen. Oli nimittäin arvokasta huomata, ettei ulkokäyttöön varattu työtakki välttämättä ole sisätiloissa enää se kaikkein mukavin työasu. Vai olisiko sittenkin ollut niin, että osa vuodatetuista hikipisaroista olisi ollut arvovaltaisen tuomariston lisäksi vähintään yhtäarvovaltaisen touhujamme tarkkailevan kouluttaja- & vastuulääkärikaartin ansiota? Niin tai näin, tämä rasti oli kiistatta sellainen, jonka olisi mielellään suorittanut vielä toistamiseenkin.
4. Putoaminen korkealta, vaihteleva tajunnantaso
Heti puukotuksen perään saavuimme toiselle rastille, joka olisi sekin ollut mielenkiintoista toistaa. Jo etukäteen olin pitänyt vammapotilaita kaikkein haastavimpina tapauksina, etenkin kaksistaan hoidettaviksi, ja noin neljästä metristä kaakeleille tömähtänyt mieshenkilö todisti epäilyt osittain todeksi. Vaikka en suoritusta mitenkään kelvottomana pitänyt, näissä jutuissa on varmasti kehitettävää. Kisaajien kiusaajina toimi rastilla käytettäväksi kerätty houkuttelevan monipuolinen välinearsenaali. Viereiseltä penkiltä löytyi niskatukea, tyhjiöpatjaa, rankalautaa, yms. laulamassa seireenilaulujaan. Onneksi (luulisin) pidimme päämme kylminä ja edes yritimme keskittyä olennaiseen. Vaikka rasti muodostikin pienen notkahduksen yleiseen tasoomme, se näytti tehneen sitä myös muille pareille.
5. Rintakipukohtaus, tajuissaan
Traumaattisen putoamisen jälkeen vastaan tuli todellinen klassikko, äkillinen rintakipukohtaus, joka sujuikin varsin mallikkaasti. Jotain pientä viilattavaa jäi edelleen, mutta rastin maksimipisteistä ei lopulta taidettu suuremmin rokottaa. Tältä rastilta kelpasikin lähteä viimeisen suorituksen pariin. Eipä muuten ollut vaikea arvata, mitä olisi luvassa...
6. Eloton potilas, löydettäessä elvytys käynnissä
Niinpä niin. Elvytys. Näiden rastien ainoa jännitysmomentti piilee yleensä siinä, että miten tähän maallikon kannalta yksikäsitteiseen tilanteeseen ollaankaan tällä kertaa ajaduttu. Kun tarina on kehitetty, hommaa runtataan läpi kaavalla, johon ei paljoa soveltamisen varaa ole jätetty. Tällä radalla tilanne starttasi päivystyspalvelutehtävänä, jossa päivystyspari löytää yleisötapahtuman majoitusalueen mökistä miehen elvyttämässä (vanhalla rytmillä) sängyllä pötköttävää kaveriaan. Herätys-hälytys-hengitys -matran jälkeen uskaltauduimme soveltamaan noin 10 sekunnin ajan, kun siirsimme parhaaksi katsomallamme tavalla elvytettävän kovalle lattialle ja riittävään avaraan työskentelytilaan. Sen jälkeen aivot nostettiin taas narikkaan ja jatkoimme tiukan protokollan mukaisesti painellen & ventiloiden sekä deffaa totellen ammattiavun odottelua.
Ratakierroksen jälkeen fiilikset olivat hyvät. Tehtävät olivat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia ja saamamme palaute rakentavaa ja perusteltua. Saipa tästä kaikesta vielä pientä lisäkipinää treenailuakin kohtaan, vaikka liekki sinällään ei koskaan ole sammumaan päässytkään. Ehkä seuraaviin SM-kisoihin haluavat joutuvat taas osallistumaan piirin karsintoihin. Toivotaan näin.
Sekä tietty me.
Ennen kuin kukaan ryntää moittimaan tarpeettomasta itsensä mollaamisesta ja nollaamisesta, kerrottakoon, että SM-kisojen ensivastesarjan parikilpailu tuntuu hienoisen alkuinnostuksen jälkeen ajautuneen pienen taantuman kouriin. Ensivastekoulutettuja toki löytyy ympäri maan, mutta valtakunnallisten kisojen todellinen kuningasluokka eli perinteinen aikuisten joukkuesarja tuntuu vetoavan ensiapuharrastajiin parinäpertelyä enemmän. Tätä kehitystä on vaikea moittia. Joukkuekisat hyvällä porukalla ovat monille ea-juttuihin hurahtaneille varmasti ajankulua parhaasta päästä ja monelle (kenties useimmille?) juuri kavereiden kanssa hengailu on kisoissakin se ykkösjuttu.
Niinpä tänä vuonna ensivastesarjaan osallistui vaatimattomat kolme paria: yksi Lapista ja kaksi Varsinais-Suomesta. Kun vielä oma turkulais-aurajokista voimaa yhdistävä parimme ei koulutuksensa osalta täyttänyt pilkulleen sääntöihin kirjattuja kriteerejä, varsinainen kisa jäi hieman tyngäksi kahden parin väliseksi mittelöksi, mikä on tietysti sääli sekä kisaajien että järjestäjien kannalta. Isännöintivuorossa olleet satakuntalaiset olivat nimittäin nähdeet kovasti vaivaa rakentaessaan meille kolmelle kisaparille "Yytskänsä" liepeille mainion kuuden rastin kierroksen ja kisaajienkin kannalta olisi varmasti ollut mukava, jos ihan oikeaa kilvoittelua olisi saatu aikaiseksi.
Ensivastesarjassa kilpaillaan siis pareittain. Osallistujien odotetaan selviytyvän kunnialla hätätilapotilaan ensiarviosta sekä ensiavusta. Lisäjengansa suorituksiin tuovat hieman peruslaastarointia tarkemman valvonnan alla olevat menetelmät ja välineet. Elvytyksessä puoliautomaattidefibrillaattorin (juu, se laite, jolla paukautellaan sähköiskuja vimmatun painelun ja puhaltelun väliin) tulisi istua jouhevasti osaksi elvytyssuoritusta ja noin muuten lääkkeellistä happea tulisi osata käyttää oikealla tavalla ja oikeissa väleissä. Siinä missä joukkuekisoissa ajoittain painitaan 1+5:llä hengellä monipotilastilanteiden äärellä, ensivastustajat saavat oikein luvalla useasti keskittää huomiotaan harvalukuisempaan loukkaantuneiden joukkoon.
Yyterissä iloksemme oltiin rakennettu seuraavanlaisia tilanteita (in order of appearance):
1. Hengitystiepalovamma(epäily), tajuissaan + viranomaisyhteistyö
Evy-pari saapuu pelastusviranomaisten johtamaan asuntovaunupalotilanteeseen. Tehtäväksi annettiin tulipalosta pelastetun henkilön tilan arvioimen ja hoidon aloittaminen. Vastaamme konttaava henkilö paljasti olemuksellaan heti tavattaessa, mistä saattaisi olla kyse. Kova yskiminen sekä punoitus ja nokijäljet suun & sierainten ympärillä antoivat syyn epäillä hengitystiepalovammaa, joten homma pistettiin vauhdilla käyntiin. Saimme tältä rastilta hyvän startin kisakoneelle!
2. Aivoverenkierron häiriö, tajuissaan
Parkkipaikalla lainelautaansa auton katolle nostaneen surffaajan tila kirkastui sananmukaisesti heti kättelyssä, nimittäin esittäytymiskättelyssä. Potilaan puristusvoima oli hennonpuoleista ja kun vielä suupieli tavoitteli maan pintaa, oli helppo päätellä, että ainakin AVH olisi autettavamme murheena. Pientä paranneltavaa toki jäi tähänkin suoritukseen, mutta kokonaisuutena kisafiilis pysyi korkealla.
3. Puukotus vartalon alueelle, tajuton
Hotellihuoneen oviaukossa makasi siivoojan löytämä tajuton mies, jonka vartalon alueelta löytyi lopulta teräasemerkintöjä. Selustaa varmisteltiin parhaamme mukaan, mutta eipä voi kiistää sitäkään, etteikö ihan oikeassa tilanteessa olisi voinut olla vieläkin varovaisempi ja pidättyväisempi. Rasti oli monellakin tavalla opettavainen. Oli nimittäin arvokasta huomata, ettei ulkokäyttöön varattu työtakki välttämättä ole sisätiloissa enää se kaikkein mukavin työasu. Vai olisiko sittenkin ollut niin, että osa vuodatetuista hikipisaroista olisi ollut arvovaltaisen tuomariston lisäksi vähintään yhtäarvovaltaisen touhujamme tarkkailevan kouluttaja- & vastuulääkärikaartin ansiota? Niin tai näin, tämä rasti oli kiistatta sellainen, jonka olisi mielellään suorittanut vielä toistamiseenkin.
4. Putoaminen korkealta, vaihteleva tajunnantaso
Heti puukotuksen perään saavuimme toiselle rastille, joka olisi sekin ollut mielenkiintoista toistaa. Jo etukäteen olin pitänyt vammapotilaita kaikkein haastavimpina tapauksina, etenkin kaksistaan hoidettaviksi, ja noin neljästä metristä kaakeleille tömähtänyt mieshenkilö todisti epäilyt osittain todeksi. Vaikka en suoritusta mitenkään kelvottomana pitänyt, näissä jutuissa on varmasti kehitettävää. Kisaajien kiusaajina toimi rastilla käytettäväksi kerätty houkuttelevan monipuolinen välinearsenaali. Viereiseltä penkiltä löytyi niskatukea, tyhjiöpatjaa, rankalautaa, yms. laulamassa seireenilaulujaan. Onneksi (luulisin) pidimme päämme kylminä ja edes yritimme keskittyä olennaiseen. Vaikka rasti muodostikin pienen notkahduksen yleiseen tasoomme, se näytti tehneen sitä myös muille pareille.
5. Rintakipukohtaus, tajuissaan
Traumaattisen putoamisen jälkeen vastaan tuli todellinen klassikko, äkillinen rintakipukohtaus, joka sujuikin varsin mallikkaasti. Jotain pientä viilattavaa jäi edelleen, mutta rastin maksimipisteistä ei lopulta taidettu suuremmin rokottaa. Tältä rastilta kelpasikin lähteä viimeisen suorituksen pariin. Eipä muuten ollut vaikea arvata, mitä olisi luvassa...
6. Eloton potilas, löydettäessä elvytys käynnissä
Niinpä niin. Elvytys. Näiden rastien ainoa jännitysmomentti piilee yleensä siinä, että miten tähän maallikon kannalta yksikäsitteiseen tilanteeseen ollaankaan tällä kertaa ajaduttu. Kun tarina on kehitetty, hommaa runtataan läpi kaavalla, johon ei paljoa soveltamisen varaa ole jätetty. Tällä radalla tilanne starttasi päivystyspalvelutehtävänä, jossa päivystyspari löytää yleisötapahtuman majoitusalueen mökistä miehen elvyttämässä (vanhalla rytmillä) sängyllä pötköttävää kaveriaan. Herätys-hälytys-hengitys -matran jälkeen uskaltauduimme soveltamaan noin 10 sekunnin ajan, kun siirsimme parhaaksi katsomallamme tavalla elvytettävän kovalle lattialle ja riittävään avaraan työskentelytilaan. Sen jälkeen aivot nostettiin taas narikkaan ja jatkoimme tiukan protokollan mukaisesti painellen & ventiloiden sekä deffaa totellen ammattiavun odottelua.
Ratakierroksen jälkeen fiilikset olivat hyvät. Tehtävät olivat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia ja saamamme palaute rakentavaa ja perusteltua. Saipa tästä kaikesta vielä pientä lisäkipinää treenailuakin kohtaan, vaikka liekki sinällään ei koskaan ole sammumaan päässytkään. Ehkä seuraaviin SM-kisoihin haluavat joutuvat taas osallistumaan piirin karsintoihin. Toivotaan näin.
lauantai 23. toukokuuta 2009
Kaislikossa suhisee tuuli...
... ja etsii vapaaehtoinen.
Kuten varmaan kaikki tietävät, täällä Turun kulmilla Raisiossa etsittiin vapun jälkeen maalta ja mereltä erästä kadonnutta henkilöä. Koska tapahtuma on saanut niin paljon julkisuutta aion käyttää sitä aasinsiltanani ja kertoa vapaaehtoisen näkökulmaa. (Huom: Tästä on sitten aivan turhaa ettiskellä henkilötietoja tai yksityiskohtia... Jos sellaisia halajat, mene lukemaan tabloideja.)
Vapepa
Monissa tiedotusvälineissä on varmaankin käytetty tuota sanaa... Mutta mitä se tarkoittaa? VApaaehtoinen PElastusPAlvelu on vapaaehtoisjärjestöistä koostuva organisaatio, joka avustaa viranomaisia erilaisissa hätätilanteissa, kuten etsinnöissä.
Mitä etsintä on?
Kuinka monelle lukijoista tuli ensimmäiseksi mieleen maastossa epämääräisesti kuljeskelevat toisilleen tuntemattomat ihmiset?
Se EI ole etsintää... Vapaaehtoisslangissa se on ettiskelyä, haeskelua, hässäköintiä, tai *voimasana* avohärdelli...
Etsintä on erittäin järjestelmällistä, rauhallista ja tarkkaa. Tarkoituksena on löytää tietyltä alueelta kaikki viisisenttistä isommat jäljet, merkit ja tavarat. Yöllä. Räntäsateessa. Viiden tunnin etsinnän jälkeen. Ylämäkeen. Pilkkopimeässä. Suomeksi sanottuna siis kaikissa olosuhteissa kaikkina aikoina.
Vapaaehtoiseksi?
Vapaaehtoiselta vaaditaan oikeastaan vain halukkuutta ja innostusta. Jos haluaa lähteä metsään niin täytyy olla vielä hyvät kengätkin. :) Vapepa kouluttaa kaikki halukkaat etsintöjen vaatimiin tehtäviin, joten minkäänlaista ennakko-osaamista tai koulutusta ei tarvita.
Kumota pitää vielä sekin harhaluulo, että etsintöihin saisi osallistua vain hyväkuntoiset aikuiset suunnistajat... Kuten niin monessa muussakin asiassa varsinaiset etsijät tarvitsevat tuekseen lukuisan joukon muita vapaaehtoisia. Kolme mielestäni tärkeintä ovat:
Viestiyhteydet: Jos ei ole mitään innostusta lähteä rämpimään rapakkoon, mutta kaikenlainen tekniikan kanssa puuhastelu on sydäntä lähellä, niin tervetuloa. Etsinnän johtaja ja Radioamatöörit keksivät kyllä varmasti jokaiselle tekemistä.
Ruoka: Etsinnästä ei tule yhtään mitään jos sitä täytyy tyhjällä vatsalla tehdä. Joten jos et enää jaksa kirmata rämeellä, mutta lihasoppaasi kehuvat kasvissyöjätkin niin olet painoasi arvokkaampi kullassa.
Omaiset: Läheisen katoaminen on aina hyvin järkyttävä tilanne. Siksi vapepalla on vapaaehtoisia tukihenkilöitä, jotka pitävät huolta omaisista, sillä kadonnut ei ole ainoa joka on hukassa. Jos osaat kuunnella ja rauhoittaa niin hommia kyllä löytyy.
Tässä oli vain pieni osa tehtävistä tai mahdollisuuksista. Kannattaa tutustua vapepaan kuuluviin järjestöihin. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Paikallinen Punaisen Ristin osastokin varmasti neuvoo ja vastaa.
Julkisuus ja Kunnia?
Jos halajat kumpaakaan älä tule mukaan.
Yleensä vapepan toiminta kuitataan näin: "Etsinnöissä poliisia avusti Vapaaehtoinen Pelastusjärjestö." Eli lyhyesti, ytimekkäästi, ja väärällä nimellä.
Viime aikoina olemme saaneet julkisuutta, koska tapahtumiin on liittynyt 'julkisuuden henkilö'. Tämä on sekä hyvä että huono asia.
Hyvää julkisuudessa on, että ihmiset saavat meistä tietoa ainakin joskus. Monesti vapaaehtoisten työ jää täysin pimentoon. Siitä tietävät vain sisäpiiriläiset, mikä on tietysti tarpeeksi. Mutta joskus julkinenkin tunnustus omasta hyvästä työstä on mukavaa.
Huonoa tämä on siksi, että julkisuus monesti on ylilyötyä. Tabloidilehdistön pääasiallisena tarkoituksena ei ole kertoa uutisia vaan myydä lehtiä. Joskus tämä johtaa tilanteisiin, joissa vaitiolovelvollinen vapaaehtoinen voi vain huutaa 'AAAAAAAArgh! Ei taas tuommoista...' Onneksi on muut etsintään osallistuneet, joiden kanssa voi purkaa tunteitaan.
Toinen huono puoli on se, että kun tavallisesti etsinnät eivät kiinnosta mediaa, ja sitten kun uutisointia onkin ylenmäärin tietyissä tapauksissa, tavallinen suomalainen saa sen kuvan, että vapepa etsii vain julkkiksia. Vapun jälkeen minulta on jo kysytty tämmöistä.
Todellisuudessa etsinnät ovat aina periaatteessa samanlaisia. Me vapepalaiset emme tee mitään eroa kadonneiden välillä. Kaikkia etsitään yhtä huolellisesti ja yhtä suurella määrällä vapaaehtoisia. Motivaationa kun ei ole julkisuus vaan auttaminen. Ikävä kyllä tämä ei useinkaan tule esiin julkisuudessa, paitsi suorissa haastatteluissa.
Ja sitten on vielä sekin, että monesti julkisuus kääntyy negatiiviseksi. Surullinen tosiasia on, että monesti etsitään pitkään, hartaasti... ja turhaan. Tämä on tietysti turhauttavaa etsijöiden kannalta, mutta johtaa lopulta myös siihen, että etsinnät lopetetaan tuloksettomina. Ja lopettamisen jälkeen alkaa tietysti arvuuttelu siitä, että 'miksei etsitty enempää?' Kun kadonnut sitten myöhemmin löytyy alkaa luonnollisesti spekulointi sillä, että 'jos olisi etsitty kauemmin niin olisi varmasti löytynyt.'
Kaikki mukaan!
Vaikka vapepan toiminnassa on aina kyseessä vakava hätätilanne, niin on se myös niitä yksinkertaisimpia tapoja auttaa muita ja tehdä vapaaehtoistyötä, jolla todellakin on merkitystä sekä itselle että muille. Lisäksi jokaiselle löytyy varmasti jotakin kiinnostavaa tekemistä, joten menkää vapepan sivuille, tutustukaa toimintaan osallistuviin järjestöihin, ja valitkaa itsellenne parhaiten sopiva toimintamuoto.
Toivottavasti näen teitä harjoituksissa, mutten koskaan tositilanteessa.
Kuten varmaan kaikki tietävät, täällä Turun kulmilla Raisiossa etsittiin vapun jälkeen maalta ja mereltä erästä kadonnutta henkilöä. Koska tapahtuma on saanut niin paljon julkisuutta aion käyttää sitä aasinsiltanani ja kertoa vapaaehtoisen näkökulmaa. (Huom: Tästä on sitten aivan turhaa ettiskellä henkilötietoja tai yksityiskohtia... Jos sellaisia halajat, mene lukemaan tabloideja.)
Vapepa
Monissa tiedotusvälineissä on varmaankin käytetty tuota sanaa... Mutta mitä se tarkoittaa? VApaaehtoinen PElastusPAlvelu on vapaaehtoisjärjestöistä koostuva organisaatio, joka avustaa viranomaisia erilaisissa hätätilanteissa, kuten etsinnöissä.
Mitä etsintä on?
Kuinka monelle lukijoista tuli ensimmäiseksi mieleen maastossa epämääräisesti kuljeskelevat toisilleen tuntemattomat ihmiset?
Se EI ole etsintää... Vapaaehtoisslangissa se on ettiskelyä, haeskelua, hässäköintiä, tai *voimasana* avohärdelli...
Etsintä on erittäin järjestelmällistä, rauhallista ja tarkkaa. Tarkoituksena on löytää tietyltä alueelta kaikki viisisenttistä isommat jäljet, merkit ja tavarat. Yöllä. Räntäsateessa. Viiden tunnin etsinnän jälkeen. Ylämäkeen. Pilkkopimeässä. Suomeksi sanottuna siis kaikissa olosuhteissa kaikkina aikoina.
Vapaaehtoiseksi?
Vapaaehtoiselta vaaditaan oikeastaan vain halukkuutta ja innostusta. Jos haluaa lähteä metsään niin täytyy olla vielä hyvät kengätkin. :) Vapepa kouluttaa kaikki halukkaat etsintöjen vaatimiin tehtäviin, joten minkäänlaista ennakko-osaamista tai koulutusta ei tarvita.
Kumota pitää vielä sekin harhaluulo, että etsintöihin saisi osallistua vain hyväkuntoiset aikuiset suunnistajat... Kuten niin monessa muussakin asiassa varsinaiset etsijät tarvitsevat tuekseen lukuisan joukon muita vapaaehtoisia. Kolme mielestäni tärkeintä ovat:
Viestiyhteydet: Jos ei ole mitään innostusta lähteä rämpimään rapakkoon, mutta kaikenlainen tekniikan kanssa puuhastelu on sydäntä lähellä, niin tervetuloa. Etsinnän johtaja ja Radioamatöörit keksivät kyllä varmasti jokaiselle tekemistä.
Ruoka: Etsinnästä ei tule yhtään mitään jos sitä täytyy tyhjällä vatsalla tehdä. Joten jos et enää jaksa kirmata rämeellä, mutta lihasoppaasi kehuvat kasvissyöjätkin niin olet painoasi arvokkaampi kullassa.
Omaiset: Läheisen katoaminen on aina hyvin järkyttävä tilanne. Siksi vapepalla on vapaaehtoisia tukihenkilöitä, jotka pitävät huolta omaisista, sillä kadonnut ei ole ainoa joka on hukassa. Jos osaat kuunnella ja rauhoittaa niin hommia kyllä löytyy.
Tässä oli vain pieni osa tehtävistä tai mahdollisuuksista. Kannattaa tutustua vapepaan kuuluviin järjestöihin. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Paikallinen Punaisen Ristin osastokin varmasti neuvoo ja vastaa.
Julkisuus ja Kunnia?
Jos halajat kumpaakaan älä tule mukaan.
Yleensä vapepan toiminta kuitataan näin: "Etsinnöissä poliisia avusti Vapaaehtoinen Pelastusjärjestö." Eli lyhyesti, ytimekkäästi, ja väärällä nimellä.
Viime aikoina olemme saaneet julkisuutta, koska tapahtumiin on liittynyt 'julkisuuden henkilö'. Tämä on sekä hyvä että huono asia.
Hyvää julkisuudessa on, että ihmiset saavat meistä tietoa ainakin joskus. Monesti vapaaehtoisten työ jää täysin pimentoon. Siitä tietävät vain sisäpiiriläiset, mikä on tietysti tarpeeksi. Mutta joskus julkinenkin tunnustus omasta hyvästä työstä on mukavaa.
Huonoa tämä on siksi, että julkisuus monesti on ylilyötyä. Tabloidilehdistön pääasiallisena tarkoituksena ei ole kertoa uutisia vaan myydä lehtiä. Joskus tämä johtaa tilanteisiin, joissa vaitiolovelvollinen vapaaehtoinen voi vain huutaa 'AAAAAAAArgh! Ei taas tuommoista...' Onneksi on muut etsintään osallistuneet, joiden kanssa voi purkaa tunteitaan.
Toinen huono puoli on se, että kun tavallisesti etsinnät eivät kiinnosta mediaa, ja sitten kun uutisointia onkin ylenmäärin tietyissä tapauksissa, tavallinen suomalainen saa sen kuvan, että vapepa etsii vain julkkiksia. Vapun jälkeen minulta on jo kysytty tämmöistä.
Todellisuudessa etsinnät ovat aina periaatteessa samanlaisia. Me vapepalaiset emme tee mitään eroa kadonneiden välillä. Kaikkia etsitään yhtä huolellisesti ja yhtä suurella määrällä vapaaehtoisia. Motivaationa kun ei ole julkisuus vaan auttaminen. Ikävä kyllä tämä ei useinkaan tule esiin julkisuudessa, paitsi suorissa haastatteluissa.
Ja sitten on vielä sekin, että monesti julkisuus kääntyy negatiiviseksi. Surullinen tosiasia on, että monesti etsitään pitkään, hartaasti... ja turhaan. Tämä on tietysti turhauttavaa etsijöiden kannalta, mutta johtaa lopulta myös siihen, että etsinnät lopetetaan tuloksettomina. Ja lopettamisen jälkeen alkaa tietysti arvuuttelu siitä, että 'miksei etsitty enempää?' Kun kadonnut sitten myöhemmin löytyy alkaa luonnollisesti spekulointi sillä, että 'jos olisi etsitty kauemmin niin olisi varmasti löytynyt.'
Kaikki mukaan!
Vaikka vapepan toiminnassa on aina kyseessä vakava hätätilanne, niin on se myös niitä yksinkertaisimpia tapoja auttaa muita ja tehdä vapaaehtoistyötä, jolla todellakin on merkitystä sekä itselle että muille. Lisäksi jokaiselle löytyy varmasti jotakin kiinnostavaa tekemistä, joten menkää vapepan sivuille, tutustukaa toimintaan osallistuviin järjestöihin, ja valitkaa itsellenne parhaiten sopiva toimintamuoto.
Toivottavasti näen teitä harjoituksissa, mutten koskaan tositilanteessa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Tekstit
